Ystävä työpaikalla lisää onnellisuutta

Genero Crew

Generon designerit Alexandra Westerback ja Josefin Saarenpää ystävystyivät töissä kolme vuotta sitten.
– Se oli ihmeellinen sattuma. Tapasimme yhteisen tuttavamme juhlissa ja vaihdoimme muutaman sanan. Kotona sanoin poikaystävälleni, että haluaisin tutustua Josefiniin paremmin, hän vaikutti niin hyvältä tyypiltä. Ja sitten yhtenä päivänä Josefin käveli Generon toimiston ovista sisään. Hän oli tullut työhaastatteluun, Alexandra kertoo.

Kun Josefin aloitti työt Generolla, Alexandra teki töitä eri tiimissä ja eri projektien parissa.
– Kutsuin Josefinin samalle lettering workshop -kurssille ja tutustuimme siellä paremmin, Alexandra muistelee.

Molemmat aistivat toisissaan hyvän energian, ja keskustelut syntyivät luontevasti yhteisten mielenkiinnon kohteiden ympärille.
– Meitä yhdistävät huumori, pohjalaiset juuret, kahvittelu, saunominen, karaoke-afterworkit ja kyky lukea toista, Josefin luettelee.

Tänään he aikovat juhlistaa ystävänpäivää yhteisellä lounaalla. Alexandra aikoo lisäksi toteuttaa Josefinille suunnittelemansa pienen yllätyksen. Elokuussa edessä on suuri juhlapäivä. Alexandra menee silloin naimisiin ja Josefinilla on kunnia toimia ystävänsä kaasona.

Ystävyys antaa rohkeutta kehittyä omassa työssä

Josefin ja Alexandra työskentelevät nykyään samassa tiimissä. Työnkuvat ovat erilaiset, mutta se on voimavara. Josefinin erikoisosaaminen on videoissa ja Alexandran verkkosivuissa.
– Ystävältä on luontevaa kysyä niitä tyhmiäkin kysymyksiä. Silloin myös oppii uusia asioita, jotka täydentävät omaa osaamista, Josefin sanoo.

Välillä ystävän työpäivää voi piristää hauskalla Slack-viestillä, joka saa hymyn huulille.
– On helpottavaa tietää jo töihin lähtiessä, että toimistolla on ihminen, jolle voin kertoa tuntemuksista ja ajatuksista varauksetta, Josefin sanoo.

Työasioista puhuttaessa molemmilla on ammattimainen ote, eikä palavereissa heitetä inside-vitsejä. Ne kuuluvat lounaille ja Slackiin.
– On tärkeää olla myös muille työkavereille läsnä ja huomioida heidät, Josefin sanoo.

Alexandra uskoo, että työtovereilta voi saada monenlaista apua ja tukea, joka voi liittyä niin yksityiselämään kuin töihinkin. Silloin on tärkeää olla itsekin avoin ja uskaltaa näyttää persoona työminän takana.

Alexandran ja Josefinin tarina vahvistaa saman, minkä monet aiheesta tehdyt tutkimuksetkin; ystävyys työkaveriin lisää onnellisuutta ja työviihtyvyyttä. Sitä kautta myös työn tuottavuus lisääntyy.
– Kun yhteistyö työkaverin kanssa sujuu, se edesauttaa myös luovien ideoiden syntymisessä, ystävykset pohtivat.
Kaksikko toivoo, että mahdollisimman monella olisi omasta työstään ja työkavereistaan samanlainen hyvä fiilis.

Kolme vinkkiä henkilölle, joka haluaisi saada työkaverista ystävän

  • Ole rohkea ja kerro halustasi tutustua. Pyydä työkaveri esimerkiksi lounaalle tai kahville.
  • Uskalla kysyä mitä kuuluu. Muista kuunnella, tukea ja olla läsnä.
  • Näytä oma persoonallisuutesi työminän takana. Puhu töissä muustakin kuin työasioista.

Hyvää ystävänpäivää!

 

Kuva: Mia Kronberg

Kuvan editointi: Alexandra Westerback