Kannattaako sinun viestiäsi kuunnella?

Muut

Wall Street Journal lanseerasi marraskuussa Read Yourself Better -mainoskampanjan, jonka tarkoitus oli hiljentää sosiaalisen median melu valeuutisineen ja saada ihmiset keskittymään laatujournalismiin.

Samantyyppisiä luotettavaan tiedonjakoon keskittyviä kampanjoita ovat lanseeranneet myös New York Times ja Washington Post.

Informaatiotulva tekee luotettavan ja epäluotettavan tiedon erottamisesta yhä vaikeampaa. Kenen viestiä kannattaa kuunnella ja miksi?

Jotta saamme lukijan huomion, meidän on oltava tuon huomion arvoisia. Alkeellisella tasolla se merkitsee lähdekritiikkiä ja kaupallisen sisällön erottamista journalismista selkeästi.

”Kampanjan syvempi teema on medialukutaito ja se, osaavatko ihmiset erottaa laadukkaan tiedon hälystä. Ongelma ei liity tiettyyn alustaan. Kaikki alkaa yksilöstä”, kommentoi Washington Postin markkinointipäällikkö Paul Plumeri Jr. kampanjaa Digidayssa.

Plumeri on osittain väärässä. Kaikki ei ala yksilöstä vaan rakenteista.

Totuus ei aina ole paras argumentti

Edes valeuutisten paljastaminen ei aina vakuuta yleisöä. Viestinnän apulaisprofessori Whitney Phillips Syracusen yliopistosta antaa lukuisia esimerkkejä tapauksista, joissa valeuutisten levittäjät ja niihin uskovat ihmiset reagoivat faktantarkistajiin jopa nurinkurisesti. Jos ihminen pitää vaikkapa The New York Timesia valeuutisten levittäjänä, uutinen Clintoniin liittyvän salaliittoteorian valheellisuudesta voi saada hänet uskomaan teoriaan jopa entistä vahvemmin.

Pew Research Centerin tutkimuksen mukaan 14 prosenttia aikuisista, jotka jakoivat valeuutisia Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen, teki niin tietoisesti.

Kyse ei ole yksilötason ongelmasta vaan huono-osaisuuden ja tyytymättömyyden kasautumisesta. Ne, jotka kokevat olevansa yhteiskunnassa altavastaajia, saattavat jakaa somessa valheita jopa mielenosoituksellisesti. Merkityksellistä ei olekaan se, onko tieto totta vaan se, minkä haluaa uskoa todeksi.

Phillips käyttää termiä saastunut tieto: jos ihmiset eivät erota roskaa totuudesta, demokratia ei voi toimia. Sen sijaan että media nostaisi esiin yksittäisiä valeuutisten ja vihapuheen levittäjiä tai niille omistettuja sivustoja, tarvitaan analyysia rakenteista, jotka mahdollistavat tällaisen epätiedon leviämisen.

Phillips varoittaa erottamasta toisistaan harmittomat valeuutiset – kuten ufot ja poliitikkoja koskevat salaliittoteoriat – ja ”vakavat” valeuutiset. Molemmat tarjoavat otollisen kanavan niille, jotka manipuloivat tietoa ja sen vastaanottajia. Kaikki valeuutiset heikentävät yleisön luottamusta tiedonvälitykseen.

Tarinat luovat todellisuutta

Erityisen haavoittuvia valetiedolle ovat vähemmistöryhmät. Ne, joiden ääni ei julkisessa keskustelussa kuulu. Vuonna 2013 mustiin naisiin kohdistuva nettivihakampanja toimi testialustana trolleille, jotka vaikuttivat vuoden 2016 vaalitulokseen Yhdysvalloissa. Jos Twitter ja muut alustat olisivat reagoineet häirintään tuolloin voimakkaammin, olisi vaalien lopputulos voinut olla erilainen.

Tämän takia on tärkeää, että journalistit ymmärtävät valtarakenteita, jotka aiheuttavat eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Eivätkä vain ymmärrä vaan myös kirjoittavat niistä. Tämä asettaa vaatimuksia myös nettivihan kitkemiselle: moderointi on ihmisoikeuskysymys.

Se, minkälaisia tarinoita kerromme, muovaa maailmaa. Ne vaikuttavat ihanteisiin, asenteisiin ja julkiseen keskusteluun. Myös kaupallisilla sisällöntuottajilla on näiden tarinoiden kertojina oma vastuunsa.

On tärkeää miettiä, kuka pääsee ääneen ja millä tavalla. Kertomalla vain yksilökeskeisiä tarinoita valkoisen, keskiluokkaisen ihmisen näkökulmasta toistamme epäkiinnostavaa ja myös vahingollista kaavaa. Silloin emme luo uutta emmekä tuota wau-efektiä, joka erottaa meidät muista.

Paras lääke valetiedon leviämistä vastaan on pyrkimys yhdenvertaisuuteen ja moniäänisyyteen. Ennen kaikkea meidän tulee hahmottaa oma roolimme tiedon levittäjinä.