Growth Hacking Traineen työ Generolla | MY DAY

Growth hacking

09:00 Aamun kick-off

On maanantaiaamu, joten meillä on 09:15 tiimin kesken virtuaalinen kick-off palaveri, jossa käydään läpi projektien tilanteet ja briiffit ajankohtaisista asioista. Tavanomaisesti meillä olisi yhteinen aamiainen toimiston kesken ennen tiimipalaveria, mutta etätöiden vuoksi syön aamupalani ja juon aamukahvini käydessäni läpi päivän/viikon agendaa ennen tiimipalaveria.

Tiimipalaverin aikana käykin ilmi, että pääsen mukaan jälleen uuteen projektiin jo tällä viikolla (siistiä!). Generolla traineet otetaan aktiivisesti mukaan asiakkuuksiin ja uusiin projekteihin. Esimerkiksi, sain ensimmäisen projektini heti toisena työpäivänäni. Tällä hetkellä työskentelen useissa asiakkuuksissa erilaisten tehtävien parissa, joten hommia tuntuu aina riittävän.

10:00 Seuraava palaveri

Otan toisen kupillisen kahvia ja siirryn seuraavaan sisäiseen palaveriin Hangoutsin välityksellä. Palaverin aikana pääsen jakamaan omia ajatuksiani sekä ideoitani projektiin liittyen. Minusta on upeaa, että minua osallistetaan oikeisiin hommiin ja ideointiin heti alusta lähtien. 

10:30 Ja nyt itse hommien pariin!

Growth Hacker Traineen työtehtävät ovat hyvin monipuolisia, jonka vuoksi jokainen työpäivä onkin lähestulkoot aina erilainen. Päivän aikana saatan tehdä mm. SoMe-markkinointia, sisällöntuotantoa, hakusanamainontaan tai hakukoneoptimointiin liittyviä tehtäviä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi avainsana-analyyseja, Google Ads tilin rakenteen suunnittelua sekä mainostekstien kirjoittelua, mainoskampanjoiden toteutusta Facebook ja LinkedIn Adsin kautta, asiakkaan sosiaalisen median kanavien ylläpitoa sekä artikkelien ja blogitekstien kirjoittelua. Juuri tällä hetkellä lähden kuitenkin testailemaan Generon sisäiseen projektiin liittyvän verkkokauppa-alustan toimivuutta kolleegani kanssa.

12:30 Lounasaika 

Etätyöskentelyn vuoksi lämmitän eilisen illallisen lasagnet ja syön ne rauhassa “kotitoimiston” ruokapöydän ääressä. Vilkaisen lounastauon loputtua Generon Slackia, jota käytetään sekä sisäiseen viestintään, että satunnaiseen läpän heittoon. Generon yhteinen chat-keskustelu onkin täynnä huvittavia kuvia kollegoiden etätyöskentelystä ja siihen liittyvistä fiiliksistä.

13:00 Some julkaisuja ja mainoksia

Lähden luomaan some julkaisut sekä Facebook, Instagram ja LinkedIn -mainokset Generon sisäisestä rekrystä. Kokemukseni SMM:n (Social Media Marketing) ja SEM:in (Search Engine Marketing) parissa, sekä perusymmärrykseni digitaalisen kasvun keinoista, ovat auttaneet minua työtehtävissäni. Onneksi traineelta ei vielä kuitenkaan edellytetä markkinoinnin kokonaisvaltaista osaamista tai kokemusta kaikkien digitaalisten työkalujen käytöstä, jonka vuoksi kollegani aina auttavat minua tarvittaessa. Siitä huolimatta Generolla ei vierasteta vastuunantoa, mikä on ollut todella positiivinen yllätys, sillä vastuunottaminen sekä uusien asioiden kokeilu mahdollistaa parhaimman oppimisen!

14:00 Virtuaalinen kahvihetki

Osallistun koko toimiston keskeiseen virtuaaliseen kahvitaukoon, jossa käydään vapaata keskustelua kaikesta ajankohtaisesta. On mukavaa ottaa hetki taukoa töistä ja viettää aikaa kollegoiden kanssa. 

14:30 Copywritingia ja hakusanamainontaa

Sain julkaistua rekryilmoitukset ja mainokset, jonka jälkeen huomaan että asiakkaalta on tullut viesti, jossa pyydetään pieniä muokkauksia kirjoittamaani artikkeliin. Teen tarvittavat muokkaukset, jonka jälkeen lähden loppupäiväksi tekemään toisen asiakkuuden Google Ads -mainoksia. Pistän isot kuulokkeet korvilleni ja lähden etsimään relevantteja avainsanoja asiakkaan laskeutumissivusta Google Keyword Plannerin avulla. Seuraavaksi jaottelen avainsanat omiin mainosryhmiin ja lopuksi kirjoitan mainostekstit jokaiselle mainosryhmälle. 

17:00 Päivän lopettelu

Uppoudun hakusanamainonta tehtävään niin vahvasti, etten meinaa huomata, että kello on jo viisi! Kirjaan työtuntini, sammutan koneeni ja lähden ulos kävelylle. Kävelyn aikana reflektoin työpäivääni ja kertaan viimeisen kahden kuukauden aikana opittuja asioita. Olen mm. oppinut käyttämään erilaisia SEM ja SEO:n työkaluja ja ymmärtämään myös paremmin kuinka digitaalisia mainoskampanjoita lähdetään rakentamaan sekä optimoimaan. Tästä on kiva jatkaa!