Three new in Genero Crew

Genero Crew

Hyviä uutisia! Genero kasvaa voimakkaasti. Kasvun siivittämänä Genero Crew’n jäsenistö on kasvanut kolmella hengellä. Nyt meitä on jo 27!

Olemme saaneet houkuteltua joukkoomme kolme uutta tekijää: Junior Designer Josefinin (kuvassa vasemmalla), Junior Copywriter Viivin (kuvassa keskellä) sekä Generolle omaa markkinointia tekevän Heidin (kuvassa oikealla).

Tässä juttua, miten uudet jäsenemme löysivät tiensä Genero Crew’n jäsenistöön.

Genero Crew’n Junior Designer Josefin

Josefin aloitti Generolla maaliskuun puolivälissä.

”Olin lähettänyt avoimen työhakemuksen Generolle jo kerran aiemmin, mutta silloin ei ollut työtä tarjolla. Seuraavalla hakukerralla sitten onnisti.

Ensimmäisessä työhaastattelussa minulle tuli tunne, että Generolle on päästävä. Saadessani paikan toisen haastattelun jälkeen, olin todella onnellinen – olin vihdoin päässyt sinne.

Genero on ensimmäinen oman alani työpaikka. Tämä on täydellinen paikka, kun taidot ovat koulusta vielä tuoreet. Generolla on tilaa ottaa vastuuta ja kehittyä. Olen tehnyt asioita, joita en vielä pari kuukautta sitten osannut tehdä. Olen kehittynyt valtavasti. Ajattele! Saan tehdä kokopäiväisesti asioita, joista tykkään. Joka aamu on tunne, että haluan tulla töihin – eikä ole sunnuntaiangstia.”

Josefin on parin ensimmäisen kuukautensa aikana editoinut reseptivideoita Créme Bonjourille, tehnyt mainoksia, videoita, muokannut kuvia sosiaaliseen mediaan ja nettisivuille.

Josefin sai vinkin Generon olemassa olosta Generolla työskentelevältä ystävältään. Josefin oli tuolloin juuri valmistunut Novian graafisen suunnittelun linjalta Pietarsaaresta, jossa Generollakin on toimisto. Nyt hän työskentelee Generon Helsingin toimistolla.

 

Genero Crew’n Viivi, Junior Copywriter

Viivi liittyi Genero Crew’hun maaliskuun alussa.

Viivi on aiemmin työskennellyt isommissa yrityksissä, mutta kokenut, ettei niissä täysin löytänyt omaa paikkaansa. LinkedInissä hän törmäsi Generon työpaikkailmoitukseen ja päätyi lukemaan nettisivujemme blogikirjoituksia, joissa Genero Crew’n jäsenet esittelivät iloisesti töitänsä.

”Ajattelin, että nyt taisi tulla match. Sama fiilis tuli myös työhaastattelussa.

Generolla parasta ovat ihmiset. Meillä on tiivis porukka. Täällä annetaan, ja saa itsekin ottaa vastuuta. Mahtavaa on myös monikielisyys: päivän aikana kuulen toimistolla puhuttavan vähintään kolmea eri kieltä!

Töissä saan eniten kiksejä työskennellessäni ruoan parissa, ja harrastan itsekin bloggailua ja ruokakuvausta. Generolla saan käyttää omia vahvuuksiani ja tehdä mielenkiintoisia juttuja joka päivä. Mulla on kyllä tämän hetkinen unelmaduunini!”

Copywriterina Viivi kirjoittaa sekä pidempiä että lyhyempiä tekstejä – mainostekstejä sekä SEO-optimoitua materiaalia asiakasyritystemme nettisivuille, ja kääntää ruotsista suomeksi. Lisäksi hän on mukana tuottamassa kuva- ja videomateriaalia asiakasyritystemme mainontaan. Kuvauksissa Viivi ui kuin kala vedessä, ja nauttii silmin nähden työstään.

 

Generon Oma Copywriter & Inbound Marketer Heidi

Minä, tämän jutun kirjoittanut Heidi, aloitin Generolla maaliskuun lopussa.

Törmäsin uutta työtä etsiessäni Generoon ensimmäisen kerran loppuvuodesta.

”Lähdin ensimmäisestä työhaastattelustani haltioituneena.

Toisen haastattelun jälkeen pettymys oli kova, kun en saanutkaan growth hackerin paikkaa. Erittäin taidokas ja minua teknisempi, nykyinen kollegani sai paikan. Tulin silloin kuitenkin maininneeksi, että inbound-markkinointi ja HubSpot -markkinointiautomaatiojärjestelmä kiehtoivat minua valtavasti – jopa enemmän kuin growth hacking, joka oli minulle tuore aluevaltaus.

Meni muutama kuukausi ja pääsin sitten Generolle tekemään Generon omaa markkinointia sekä inbound-markkinointia. Tunnen olevani hyvin onnekas! Suurin tämän hetken unelmani on täyttynyt. Saan kirjoittaa ja luoda sisältöjä, ja tehdä markkinointia markkinointitoimistolle itselleen.

Vaikka olen itse suomenruotsalainen, en ole aiemmin päässyt työskentelemään omalla äidinkielelläni. Genero on ihanasti kaksi- tai jopa kolmekielinenkin toimisto. Tykkään iloisesta ja elämänmyönteisestä tunnelmastamme.

Olen ensimmäisen kuukauteni aikana editoinut Generon aiempia blogikirjoituksia, ja muokannut niitä inbound-markkinointiperiaatteiden mukaisesti ostajapersoonillemme sopiviksi. Olen kirjoittanut lehdistötiedotteita, blogikirjoituksia, ja perehtynyt HubSpotiin.

Haastatellessani Josefinia sekä Viiviä tähän juttuun, ja sitten peilatessani heidän ajatuksia omiini huomasin, että meitä kaikkia yhdisti se, että Generosta oli jäänyt todella kiva kuva työhaastattelussa.

Tutustu Genero Crew’n muihin jäseniin blogikirjoituksistamme, kuten Ecuadorissa työskentelevään Oskariin tai vaikkapa Generon kulttuuriin.