Ilman markkinointistrategiaa digitaalisen viestinnän arvoa on mahdotonta arvioida. Sen vuoksi kaikelle tekemiselle tarvitaan selkeät, mitattavat tavoitteet.

Digistrategia

Valtaosalla yrityksistä on jo nettisivut sekä entistä useammalla myös sosiaalisen median eri kanavia käytössään. Yllättävän monelta yritykseltä kuitenkin puuttuu yhä digistrategia.

Digistrategia tekee verkkoläsnäolosta kannattavaa

Digistrategia tarkoittaa selkeää suunnitelmaa digitaalisten kanavien hyödyntämiseksi, jotta ne tukevat liiketoimintaa sekä ennen kaikkea mahdollistavat yrityksen kasvun.

Digistrategia ja sen sisältämät tavoitteet tekevät toiminnasta suunnitelmallista. Jatkuva mittaaminen ja optimointi puolestaan varmistavat, että digistrategia tuottaa myös tuloksia. Digitaalisen viestinnän strategia helpottaa myös markkinoinnin ja digitaaliseen läsnäolon kehityskohteiden tunnistamisessa.

Digistrategialla lisää kävijöitä ja asiakkaita

Liiketoiminnan kannalta on tärkeää, että digistrategia tarjoaa keinoja nettisivuilla vierailevien kävijöiden muuttamiseksi asiakkaiksi tai liideiksi.

Toisaalta digitaalinen strategia auttaa määrittelemään myös sen, mitä kautta nettisivuille pyritään hankkimaan kävijöitä. Pitkäjänteinen digistrategia ottaa lisäksi huomioon sivujen tekniset ominaisuudet ja muutostarpeet, jotta ne toimivat myös tulevaisuudessa.

Digistrategia on myös sosiaalisen median strategia

Riippuu paljon alasta ja yrityksen tarjoamista tuotteista tai palveluista, minkä kanavien ja minkälaisen sisällön avulla yritys voi hyödyntää esimerkiksi sosiaalista mediaa mahdollisimman tehokkaasti markkinointiviestinnässä.

Eri kanavien roolit ja niiden tarjoamat mahdollisuudet määritelläänkin digistrategiassa. Lisäksi digistrategiaan sisältyy viestinnällinen puoli, jonka taustalta olisi hyvä löytyä selkeä brändistrategia. Näin brändi pysyy yhtenäisenä ja esimerkiksi kuluttajapalautteeseen vastaamiselle on olemassa selkeät käytännöt.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä oheisella lomakkeella tai lue Referenssit-sivulta tarkemmin eri asiakkaille laatimistamme digistrategioista.

Kaipaatko tuloksia? Ota yhteyttä!

Me Generolla keskitymme mitattavaan digitaaliseen markkinointiviestintään, joka tähtää asiakasyritystemme tuloksentekoon ja kasvuun. Mittaamme, testaamme ja todennamme kaiken tekemisemme, emmekä tyydy vain miellyttäviin lukuihin.

Jos haluat siirtyä perinteisestä markkinoinnista tuloshakuisempaan digitaaliseen markkinointiin, autamme mielellämme.